Tiedätkö sen tunteen kun on tunnoton? Tunnoton voi olla monella tavalla, mutta en nyt tarkoita suruun hukkunutta tunnottomuutta vaan sitä kun on tyhjä. Onni on tällä hetkellä hyvin vieras käsite ja niin on myös suru. Ei vihaa, ei pelkoa, ei inhoa. Vaan tyhjä pää.
Herään, keitän kahvin ja istun koneelle. Tujotan näyttöä. Olisi miljoona pientä asiaa hoidettavana, mutta jopa ne tuntuvat äärettömän raskailta. Niinkin pieni asia kuin kolmen sanan sähköpostiin vastaaminen tai edes yhden laskun maksaminen tuntuu turhalta. Masennus. Se ei katso aikaa, ei paikkaa eikä sen kummemmin elämän tilannetta. Noin kuukausi sitten pyörin vielä Berliinissä ja pää oli täynnä tulevaisuuden suunnitelmia. Saavutuksia ja unelmia. Nyt kaikki on voin poissa. Kaikki.
Puhelin soi. Oma isä soittaa. En jaksa vastata. Ystävät laittavat viestejä ja kysyvät kuulumisia. En jaksa vastata. Usein mietin miten kukaan voi elää ilman unelmia ja tavotteita? Säälein ihmisiä joilla niitä ei ollut ja päätin, että en ikinä antaisi itselleni käyvän niin. Kaikkihan on ollut minulle niin selvää. Mutta, mitä tehdään siinä vaiheessa kun ammatti, jota et ole edes kunnolla aloittanut onkin kääntynyt itseään vastaan? Ajatuskin valokuvaamisesta tai muusta media-alaan liittyvästä työstä saa oksentamaan. En halua. En halua olla osa sitä. Toisaalta en tiedä mitä haluan.
Siinä vaiheessa kun mikään ei tunnu miltään ei jaksa edes välittää. Pankista soitettiin, tilillä ei ole katetta. Laskut pinoutuvat vuoriksi, ystävien velat jäävät maksamatta. Työvoimatoimistossa käynti unohtuu. Toisaalta sehän on turhaa. En halua nostaa mitään tukia, jotka joku ahkera yrittäjä tienaa ja maksaa järkyttävät verot jotta sivulliset voivat vain… olla. Ei minulla ole arvoa, merkitystä. Mitään.
Tässä vaiheessa pitäisi varmaan hakea apua, mutta voimat eivät riitä edes siihen. Enkä jaksa edes ajatella mistä sitä saisi. Josta päästään toiseen aiheeseen. Miksi ihminen ei saa masentua? Tai pikemminkin miksei siitä puhuta? Olisiko OK jos vain romahtaisin? Ei, ei se olisi OK. Sen sijaan annan sen saman hymyn jota näytän kaikille joka päivä.
Mitä silloin pitää tehdä kun on itse aivan hukassa? Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi?
Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?
